torstai 30. heinäkuuta 2015

Kuka minä olen?



Hyvä kysymys tuo otsikon kysymys, ja onneksi osaan vastata siihen. 


Olen 21- vuotias nuori urheilusta, treenaamisesta ja hyvinvoinnista kiinnostunut fysioterapiaopiskelija. Opiskelen myös PhysioTraineriksi tässä muiden opintojeni ohella, joka on personal trainer- koulutus fysioterapeuteille ja fysioterapiaopiskelijoille.




Kotona seuraa antaa toyvillakoira Unna ja silloin tällöin miehekkeeni. Asumme tällä hetkellä etäsuhteessa, mutta reilu vuoden päästä olisi tarkoitus muuttaa saman katon alle. 




Sen suurempia tavoitteita minulla ei ole, muuta kuin pitää itseni hyvässä kunnossa, olla tyytyväinen siihen, minkälainen ja kuka minä olen sekä olla hyvinvoiva. Haluan syödä hyvin ja treenata hyvin ja olla hyvä esimerkki sekä omille treenattavilleni että jatkossa myös asiakkailleni ja lähipiirilleni sekä tuntemattomille nuorille.




Opiskelut olen aloittanut tammikuussa 2014 ja näillä näkymin suurin piirtein vuoden päästä siintää valmistuminen. Jäljellä siis keväällä kaikki loput teoria-opinnot ja kolme harjoittelua: yksi keväällä, yksi kesällä ja viimeinen syksyllä. Hurjan nopeasti on nämä vuodet menneet ja luulen, että tästä vauhti vaan kiihtyy! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti